Puhun ja koulutan asiantuntijaorganisaatioita, joilla on rohkeutta ravistella ajattelua ja totuttuja toimintatapoja, ja jotka haluavat kasvaa ihmisten hyvinvointi edellä. Asiakkaani ovat tyypillisesti johtajia, esihenkilöitä ja työyhteisöjä, jotka tunnistavat, että työhön liittyy paljon painetta ja stressiä, mutta he haluavat silti kyetä toimimaan vastuullisesti ja kestävästi, sekä suoriutumaan työstään menestyksekkäästi myös paineen alla.
En auta vähentämään stressiä, vaan muuttamaan sen, kuinka suhtaudumme stressiin. Stressin ei tarvitse olla hyvinvoinnin vihollinen, vaan se voi olla myös voimavara. Kun stressistä oppii ajattelemaan uudella tavalla, se käynnistää lumipalloefektin hyvään suuntaan. Työkyky ja resilienssi vahvistuvat, hyvinvointi vahvistuu, uupumus-, sekä masennus- ja ahdistuneisuusoireilun riski pienenee.
Elämme aikoja, jolloin jokaisen stressinsieto on koetuksella. Tiukan paikan tullen ihminen löytää itsestään kykyjä. Vaikeat kokemukset kasvattavat ihmistä. Epävarmoina aikoina ihminen löytää voimia selvitä.
Ne voimat löytyvät juuri siksi, että ihminen tunnistaa vaikean tilanteen olevan itselle jollain tavalla merkityksellinen.
Jos stressistä yrittää pyristellä eroon, siitä saattaa syntyä vain lisää stressiä. Kun stressaavaa tilannetta ei pääse pakoon, voi valita miten stressiin suhtautuu. Ja se suhtautumistapa ei ole yhdentekevä.
Tutkimukset osoittavat, että stressin todellinen vaikutus syntyy siitä yhdistelmästä, mikä stressin aiheuttaja on, ja miten siitä ajattelee. Todellisuus huomenna on siis osin kiinni siitä, millainen mindset tänään on.
Niissä työyhteisöissä ja organisaatioissa, joissa työntekijöillä on vähemmän huolta omasta stressistä, heillä on
♦ vahvempi sitoutuminen työhön
♦ vahvempi motivaatio
♦ avoimempi mieli ja parempi kyky yhteistyöhön
♦ vahvempi psyykkinen hyvinvointi
♦ vähemmän fysiologisia stressin oireita
♦ paremmat työn tulokset
Koulutuksissani ja puheissani tarjoan tutkimuksiin perustuvia ja käytännönläheisiä työkaluja, jotta opitte:
♦ Hyödyntämään stressiä voimavarana johtamisessa ja asiantuntijatyössä niissä taidoissa, joita erityisesti tarvitaan: fokus, päätöksentekokyky, vuorovaikutus, luovuus ja sitoutuminen – jotta koko työyhteisönne hyvinvointi ja työn tulokset paranevat
♦ Miten oma mindset vaikuttaa suoriutumiseen, hyvinvointiin ja terveyteen – ja kuinka valjastaa tämä resurssiksi elämässä ja työssä
♦ Miten muuttaa stressi voimavaraksi muovaamalla suhtautumista stressiin – jotta voit kasvaa ja kehittyä ammatillisesti hyvinvointiasi kunnioittaen
Voit tilata minulta tilaisuuteesi sopivan luennon, lyhyistä puheenvuoroista 2 tunnin koulutuksiin.
Pyydä tarjous!
Nämä esitykset ja koulutukset pohjautuvat pitkään kokemukseeni työuupuneiden parissa sekä väitöskirjaani, jossa selvitin, miten työuupumus on yhteydessä muutoksiin aivotoiminnoissa, keskittymisessä ja tiedonkäsittelykyvyssä.
Näissä koulutuksissa ja esityksissä opit mm.
♦ Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen yrittää sinnitellä tehtäviensä tasalla ja pitää yllä hallinnan tunnetta
♦ Miksi työuupumuksen alkuvaiheissa usein tuntuu, että oma tahti vain kiihtyy, ja mitä silloin tapahtuu aivoissa
♦ Miten vakava työuupumus vaikuttaa työskentelyyn ja aivoihin
♦ Miten työuupuneen keskittyminen ja tiedonkäsittelykyky toipuvat
Pyydä tarjous!
Väitöskirja: Sokka Laura, 2017, Burnout in the Brain at Work, Helsingin yliopisto
Stress Mindset Measure -kyselyn suomenkielisen käännöksen (Sokka Laura, 2021) voit ladata tästä. Alkuperäinen kyselyä tukeva julkaisu Crum, A.J., Salovey, P., & Achor, S. (2013).
Blogikirjoitukseni:
Ymmärrä stressiä, vahvista henkilöstön pysyvyyttä. (Work goes happy, 10/2022)
Kun sinulla on stressiä, käytä se hyödyksesi. (Work goes happy, 1/2022)
Miten sinä ajattelet stressistä? (5/2021)